Pieni ekaluokkalainen pakkaa koulureppuaan. Äidin kanssa on käyty ostamassa penaali täyteen uusia kyniä ja pyyhekumeja. Samalla valitaan vaatteet jotka puetaan päälle ensimmäisenä koulupäivänä. Lapsella silmät loistavat ja mieli on täynnä koulua koskevia ajatuksia. Äiti katselee käsilaukkuunsa nenäliinoja, niitä varmasti tarvitaan kun pientä harvahammasta saatetaan koulutiellä kilometrin kävelymatkan päähän.

Seiskaluokkalainen aloittaa uudessa yläkoulussa. Mietiskelee ääneen äidilleen, että minkälaisia luokkakavereita hän saa. Koulukin on uusi ja erilainen. Luokanvalvojansa hän on tavannut etukäteen, muutoin kaikki on uutta ja vierasta. Urahaaveet on mietitty, hyvin suoritettu yläkoulu takaa pääsyn mieleiseen jatkopaikkaan. Äitiä  hymyilyttää lapsen unelmat ja sydämessään toivoo, että joku muukin toiveet kuulee ja kulkee mukana jos koulutiellä törmätään haasteisiin ja suunnitelmat menevät ennalta arvaamatta. Etukäteen on turha pelätä, rinnalla kulkeminen kannustaa.

Keväällä ysiluokan päättänyt esikoinen aloittaa ammattiopinnot naapurikaupungissa. Häntä kuljettaa rakkaaksi unelmaksi muodostunut harrastus. Rakkaus lajiin joka on tuonut paljon ystäviä monesta eri kaupungista. Rakkaus lajiin jonka parissa pieni lapsi on kasvanut isoksi vahvaksi. Äiti toivoo, että suurempia kohelluksia ei tämäkään tekisi, voisi vaikka uskoa mitä äiti on hänelle vuosien aikana taukoamatta hokenut. Tämä isopoika, jota pikkutytöt kävivät iltaisin hakemassa pulkkamäkeen ja samaiset tyttöset ihastuksen vimmassaan veivät pojan kengän, että tämä sai tulla talvella koulusta kotiin yhdellä kengällä. Nyt tämä lapsi kertoo rukoilevansa iltarukouksessa  samoja asioita kuin äitinsä. Isopoika tulee olemaan aina äidin pikkukulta, vaikka toinen on venähtänyt 30 senttiä pidemmäksi emoaan.

Niin paljon muutoksia samalla hetkellä, tuumii äiti. Ja miten iloisesti haasteita otetaan vastaan. Kunpa ilo ja luottamus omiin taitoihin säilyisi läpi kouluelämän. Ja kunpa kaikille kouluansa aloittaville pilteille löytyisi oma mieluinen ammatti jossa he kokevat olevansa tärkeitä. Ja saisivat kasvaa vahvoiksi aikuisiksi jotka kykenevät ottamaan vastuusta pienemmistä ja heikommista. Aika paljon toivoo äiti miettiessään syntyjä syviä.

Samainen äiti on pienestä pitäen hoitanut nukkeja, käynyt leikittämässä naapurin lapsia, lukenut satuja serkuilleen ja pessyt pikkuveljen hampaat aamuin illoin. Äidin ollessa pikkutyttö ei ammatinvalinnanoppaassa lukenut lainkaan suuhygienisti-ammattia. Onneksi suun terveyden edistäminen huomattiin tärkeäksi tehtäväksi ja äiti pääsi toteuttamaan itseään puhdistamalla ihmisten hampaita ja kannustamalla terveelliseen elämäntapaan. Tänäänkin hän on tehnyt pitkän päivän jonka aikana on tavannut monenlaisia ihmisiä ja kuullut useita tarinoita. Päivän kruunasi vuodepotilasmies, joka hoidon päätteeksi sanoi tuskin kuuluvalla äänellä Kiitos. Ja hänen suloinen kumara vaimonsa painoi suudelman miehensä huulille ja kehui puhtaalle tuoksuvaa miestään. Rakkautta ilmassa.

Terhi Kaartinen