Uusi hinnasto astuu voimaan 5.3.2019 alkaen
Olemme asiakkaan luokse suun terveyspalveluja tuottava Valviran valvoma osakeyhtiö. Yhtiön omistaa kolme laillistettua suuhygienistiä, kaikki toimivat yrityksessä sivutoimisesti. Lisäksi yrityksellä on yhteistyössä hammaslääkäri sekä hammasteknikko. Välinehuolto ja kirjanpito kuuluu toki yritykseen oleellisena osana. Yrityksenä maksamme kaikki verot Kuopioon.
Potilaalta laskutettavat maksut koostuvat työpalkasta, materiaaleista ja matkakustannuksista. Lisäkustannuksia tulee Valviran valvonnasta, pakollisista potilasvakuutusmaksuista, pankkikuluista sekä laskutuksesta . Tokihan henkilökunta myös kouluttautuu ja siksi pystyy tarjoamaan parasta mahdollista hoitoa asiakkailleen.
Yleiset kulut, esimerkiksi materiaalit ja instrumentit sekä matkakulut ovat nousseet ja siksi teemme pieniä korotuksia hintoihimme. Toivomme, että hinnan korotukset eivät ole este säännölliselle ammattimaiselle hammashoidolle ja muistutamme edelleen siitä, että ennaltaehkäisevä hammashoito on parasta suun terveydenhoitoa, jolla on myös vaikutusta kokonaisterveyteen ja se on myös edullisinta hammashoitoa.
Vastuullisuuslupauksemme mukaan haluamme ulottaa suunterveydenhoidon kaikille, niillekin jotka eivät pääse vastaanotolle tai joille vastaanotolla käynti on liian raskasta.
Hinnasto, uudet hinnat tummennettu.
Hinnasto
Asiakkaan luona käynti
(lisätään kaikkiin käynteihin) |
20 € 25€ |
Suun terveystarkastus
(tehdään 1 x v) Hampaattoman suun tarkastus |
45 €
35 € |
Suppea suun tarkastus | 30 € |
Laaja hammaskivenpoisto
(sis.tarvittaessa fluorauksen) |
90 € |
Suppea hammaskivenpoisto
(sis.tarvittaessa fluorauksen) |
77 € |
Ylläpitokäynti
(sis.enintään 3 kk:n välein suppean suun tarkastuksen, hampaiston/ proteesien puhdistuksen ja hampaiston fluorauksen) |
70 € 80€ |
Hampaiden puhdistus ja fluoraus säännöllisesti tehtynä | 50 € 57€ |
Fluoraus | 20 € |
Lasi-ionomeeripaikka/suojaus | 50 € 70 € |
Asiakkaan saattaminen hammashoitoon 35 €/h 40 €/h