Rakkaudella, Doris

Paluu 90-luvulle ja pääkaupunkiin, joka oli suuri, ja ruokakaupat menivät kiinni kello 20. Viehättävässä 1930-luvun kaksiossa asui opiskelijatyttö. Hän istui keittiön leveällä ikkunalaudalla läksyjään lukien, kuunteli ohimenevien ratikoiden kolinaa. Hänelle oli muodostunut luotettava ja iloinen ystäväjoukko, jonka kanssa hän vietti vapaa-aikaa. Tytön oma perhe asui parin tunnin ajomatkan päässä, ja tyttö kävi ahkerasti kotonaan maaseudulla.

Hän oli suloinen, kuten 2-kymppiset nuoret naiset tapaavat olla. Hänellä olisi ollut mahdollisuus valita poikaystävä, mutta kiireinen elämä opiskelun ja työssäkäynnin tahdittamana ei suosinut seurustelua. Hän ei varsinaisesti nauttinut kotona olleessaan yksinäisyydestä, mutta tuli toimeen sen kanssa. Tyttö kuvitteli ottavansa kisumirrin kaverikseen. Pörrönahan kanssa olisi rattoisaa pureskella silakoita, kisulle tuoreena ja itselle paistettuna. Kaunis kukkakimppu kolmantena.

Oli talvinen arkiaamu. Tyttö huomasi kouluun lähtiessään, että selkään pisti jokin ennalta odottamaton ja teki kävelemisen lähes mahdottomaksi. Kipu varmasti helpottaa kun saan itseni liikkeelle, mietti hän ja heitti takin niskaansa. Myöhemmin päivällä kipu paheni. Porukalla tuumattiin, että kyseessä olisi lihasperäinen vaiva. Yksi ystävistä lähti saattamaan tyttöä lääkärin vastaanotolle apua hakemaan. Tyttö sai osaavaa hoitoa. Lihakseen annettiin relaksantti, jonka vaikutuksesta tyttö lepäsi vastaanotolla loppupäivän. Samalla hän sai ikuisen muistijäljen sydämeensä lähimmäisenrakkaudesta.

Herätessään sairaalasängyssä hänen lähellään oli hoitaja. Ruskeahiuksinen, oman äidin ikäinen nainen.  Ja tämä hoitaja varmisteli kysymyksillään, että tytön vointi on hyvä ja tyttö pärjäisi kotona. Samalla hän halasi tyttöä ottamalla olkapäistä kiinni, rutisti itseään vasten, taputti lempeästi ja toivotti hyvää iltaa. Tämä halaus kantoi tyttöä läpi opintojen aina omaan vakityiseen työpaikkaan. Samainen tyttö on nykyään itsekin keski-ikäinen, kokenut hoitaja. Hänen työskentelyään ohjaa sydämenlämpö, ja niinpä hän rohkeasti silittää poskea ja tarjoaa halauksen sitä haluavalle.

Samainen tyttö oli kesätöissä kukkakaupassa 80-luvun pikkukylässä. Työ oli pihakukkien myyntiä ja päivät leppoisia. Hänen hyvä ystävä oli samassa paikassa, joten työpäivät olivat täynnä iloista naurua. Työnantaja oli vanhempi mies, jonka työhönohjaus ei unohdu milloinkaan. Kesätyttöjen kantaessa kukkalaatikot  varastoon yösäilytykseen kello viiden teen aikaan, huuteli pomo, että ” Jaksaa jaksaa, tissit vaan kasvaa ”. Ensimmäisellä kerralla tämän kuultuaan tytöt säikähtivät, toisena päivänä kannustus nolotti ja seuraavat viikot se enää huvitti.

Nykyään eletään toisenlaisessa maailmassa. Tällainen työnantaja lynkattaisiin somessa. Hänen liikettään boikotoitaisiin ja mies häpeäisi sanomisiaan mediassa. Tämä olisi aivan oikein, sillä toisen ihmisen nolaaminen on huonoa käytöstä.

Mitä hyvää me voimme tehdä toisillemme? Aamusella hampaita harjatessa voidaan vilkaista peilikuvaa ja sanoa: ” Hyvä päivä tästä tulee ”. Aamubussiin noustessa voidaan toivottaa huomenet kyytiin poimivalle kuljettajalle. Työkaverille voi tarjota aamukahvikupin käteen ja kehua kauniita hiuksia. Puolisolle voi ostaa kaupassa käydessä yllätysoluen, ja istua hänen kanssaan kuulumisia vaihtaen. Lapsia rutistellaan ja vanutellaan pitkin päivää, voisihan meille aikuisillekin tehdä samoin. Tarttua kaveria olkapäistä kiinni ja Toivottaa Hyvää Ystävänpäivää!